Kotona

Kotona

Lensin kotiin puolitoista viikkoa sitten maanantaina, heti tiistaina lähdettiin Jyväskylään sukuloimaan ja häihin. Minun isä tuli talo(kissa)vahdiksi siksi aikaa kun oltiin reissussa. Jyväskylästä tultiin kotiin vasta sunnuntaina, nyt olen ollut muutaman päivän kotona ja kyllä omaa kotia osaa taas arvostaa kun on ollut kuukauden poissa.

Eilen kävin tekemässä keikan vanhalle työpaikalle, oli kiva nähdä vanhoja työkavereita ja vaihtaa kuulumisia. Kaikkia tietysti kiinnosti miten Norjassa meni! Vanhalla työpaikalla vähennetään miehitystä vuoroista ja sijaisia ei saisi ottaa. Jos tämä meno jatkuu Suomessa niin uskon että Norjaan ja Ruotsiin lähteviä riittää jatkossa vielä enemmän.

11.9 olisi Tromssan lähtö edessä, tällä kertaa olen kuukauden Norjassa. Sain eilen vahvistuksen asunnosta mutta Dedicarellä eivät osanneet vielä sanoa millä osastoilla olen töissä. Menen siis Tromssaan yliopistolliseen sairaalaan töihin mutta tulen luultavasti vaihtelemaan osastoa siellä ollessani. Se ei periaatteessa haittaa minua, saan kokemusta eri osastoilta ja jos pitävät minusta niin voivat sitten tilata minut pidemmäksi ajaksi tietylle osastolle töihin jatkossa. Minun mukaani lähtee yksi kissoistamme joten nyt yritän järjestellä kissan matkaa ja ottaa selvää kaikesta siihen liittyvästä.

Puolitoista viikkoa jäljellä kotona oloa ja ”lomailua”. Kavereita meinaan nähdä niin paljon kun kerkeän, tulevana lauantaina meillä on kavereiden kanssa rapujuhlat ja 9.9 lähden juoksemaan Tough Viking juoksukilpailun ystäväni kanssa Helsinkiin! Minulle iski nyt vaan joku jäätävä flunssa, toivottavasti tämä menisi nopeasti ohi ettei tarvitse sängyn pohjalla maata.

 

flower
Kotipiha.
MAISA
Maisa-neiti.
pablo
Pablo, herrasmies joka pääsee mukaan Norjaan. 

Mukavaa syksyn alkua!

-Sandra

Viimeinen viikko.

Viimeinen viikko.

Viimeinen viikko Mo i Ranassa alkoi yövuorolla, tämän yön jälkeen minulla on vielä kaksi yötä ja kaksi iltavuoroa. Ensi maanantaina lennän kotiin! Minulla alkaakin jo olla vähän koti-ikävä.
Minusta on hassua miten olen melkeinpä vihannut yövuorojen tekemistä kotona Suomessa ja täällä Norjassa oikein odotin että yövuorot taas alkavat. Olin tänne tullessani kauhuissani kun tajusin että minulla on kolmen viikon aikana 7 yövuoroa. Toisaalta Suomessa olen tottunut olemaan yksin vastuussa noin 10 potilaasta yövuorossa koska olemme jaettuna 3 moduliin. Täällä norjassa yövuorossa on neljä hoitajaa(välillä jopa viisi) ja hoidamme yhdessä koko osaston potilaat, jaamme vain tehtävät niin että joku on vastuussa lääkkeistä jne. Norjassa miehitys on myös parempi jokaisessa vuorossa siihen verrattuna mihin olen tottunut Suomessa. Minua vähän naurattaa kun täällä hoitajat sanovat että on ollut kiirettä. Tietenkin täällä on paljon sijaisia ja se vaikuttaa siihen että kaikki ei aina suju niin sulavasti kun vakinaiselta henkilökunnalta sujuisi. Mutta yövuorot ovat täällä olleet ihan mukavia, eikä minulle ole tullut kauhean huono olokaan öitten jälkeen. Minulla on taipumusta migreeniin mutta juon nykyään kupin kahvia ennen nukkumaan menoa yövuoron jälkeen niin ei ala särkemään päätä niin helposti, yritän myös syödä ja juoda yövuorossa hyvin.
Täällä kysellään paljon työkavereilta miten työvuoro sujuu ja tarjotaan apua, enemmän kuin mihin olen tottunut kotona. Ja en puhu nyt vain entisestä työpaikastani, olenhan viime vuosina nähnyt monta osastoa ja työpaikkaa Porvoossa ja Helsingissä kun olen käynyt työharjoittelussa ja luulen että nämä tavat johtuvat siitä että maiden työkulttuurit vain eroavat toisistaan. Monessa muussa asiassa täällä tullaan paljonkin Suomea jäljessä.
Viime viikko oli todella sateinen ja tästä viikosta on luvattu myös sateista ja synkkää. Toivottavasti viikko menee nopeasti, minulla on ikävä omaa sänkyä ja Suomen ruokakauppoja! Niin ja tietysti Santtua ja kissoja on ikävä.

Sateenkaari työpaikalta minun asunnolleni. Tuossa siis minun työmatkani.

-Sandra

Tämän viikon kohokohdat kuvina

Tämän viikon kohokohdat kuvina

Löysin facebookista toisen suomalaisen joka on töissä täällä Mo i Ranassa ja olemme tavanneet täällä pari kertaa. Kävimme hänen kanssaan tällä viikolla Marmoslottetilla ja päiväretkellä Lovundetissä. Marmorslottet sijaitsee hieman alle tunnin ajomatkan päässä Mo i Ranasta ja on hieno luonnon luomus. Lovund on saari ja sinne päästäksemme ajoimme Nesnaan jonne on noin 45 minuutin ajomatka ja siitä hyppäsimme katamaraani tyyliseen veneeseen, vene-matka kesti noin 1 h 30 min. Lovundissa voi nähdä Lunneja.

marmorslottet
Marmorslottet, 8.8 2017.

img_3556

img_3620
Iloisena Marmorslottetilla ennen iltavuoroa.
img_3662
Ajomatkalla Nesnaan tavattiin monta lammasta tienvarressa. 9.8 2017.

Venematka Nesna-Lovund.

img_3749 Lovund 9.8 2017, Lunneja bongaamassa. Lunneja oli vaikea kuvata koska ne lensivät todella nopeasti emmekä päässet tarpeeksi lähelle.

Sunset
Auringonlasku matkalla kotiin Nesnasta.
after sunset
Auringonlaskun jälkeen 9.8 2017.

Hauskaa viikonloppua!

-Sandra

Hoiva-sanastoa norjaksi

Hoiva-sanastoa norjaksi

Norja – Suomi

Sykepleier – Sairaanhoitaja
Pleie – hoito
Dyna – Peitto
Pute – Tyyny
Sengetøy – Petivaatteet
Væske – Neste
Bleie – Vaippa
Tissa – Pissata
Avføring – Uloste
Do – Wc
Lykk – Sulje
Øye – Silmä
Rolig – Rauhallinen
Urolig – Levoton
Morsomt – Hauska
Hovne – Turvoksissa/turvonneet
Dårlig – Huono
Kreft – Syöpä
Vondt – Kipeä
Travel – Kiireinen
Fredelig – Rauhallinen
Umulig – Mahdoton
Veldig opptatt -Todella kiire
Haster – Kiireellinen
Trenger – Tarvita esim. trenger du hjelp/tarvitsetko apua
Koselig – Kodikas/mukava

Lyhenteitä ja sairaala ”termejä”

U-Kad – Katetri
HLR – (minus) = DNR
DIA – Diabetes
BT (blodtrykk) – Verenpaine
Slag – Aivoinfarkti
Tung pust – Raskas hengittää
Perm. (Permission) – Kotiloma
KOLS (Kronisk obstruktiv lungesykdom) – yleensä COPD ja Astma
Hemofec – pikakoe josta saa selville onko ulosteessa verta
Dyrkning – Viljely ( esim. bakteeriviljely)

Tässä pieni lista sanoja joita tulee töissä usein käytettyä. Teen ehkä myöhemmin uuden listan kunhan oma sanasto laajenee. Puhun töissä ruotsia norjalaisella vivahteella, toivon että norjan kieli tarttuisi nopeasti jotta voisin puhua sujuvammin potilaille ja työkavereille. Välillä töissä on vaikea ymmärtää toisiamme mutta mitään suurempia kömmähdyksiä ei ole käynyt. Kerran pyysin toista hoitajaa tuomaan tyynyn niin hän toi peiton koska käytin sanaa "dyna" joka tarkoittaa ruotsiksi tyynyä ja norjaksi peittoa.

img_3620

Päiväretkellä Marmorslottetilla, noin 45 minuutin ajomatkan päässä Mo i Ranasta.

Öitä!

-Sandra