Kauniita maisemia ja koti-ikävä

Kauniita maisemia ja koti-ikävä

Neljä yötä ja lennän kotiin. Mulla on ollut jo varmaan 2 viikkoa koti-ikävä. Norjassa on kiva olla, tykkään työpaikasta ja olen tavannut mukavia ihmisiä kenen kanssa viettää aikaa. Silti täällä on välillä yksinäistä. Olen yrittänyt käydä salilla treenaamassa, ostin täältä salikortin ja ulkoilen niin paljon kuin jaksan. Olen ollut täällä nyt 5 viikkoa ja tuntuu ihanalta mennä kotiin, seuraavasta reissusta tulee varmaan vähän lyhyempi. Olen tulossa taas marraskuussa Tromssaan töihin ja ajattelin silloin olla noin 3 ja puoli viikkoa täällä. Joulukuussa lähden Balille kahdeksi viikoksi lomalle ja haluan olla ainakin viikon kotona ennen Balin reissua. Loman jälkeen jään loppuvuodeksi Suomeen. Katsotaan sitten mitä 2018-vuosi tuo tullessaan, suunnitelmat on vielä auki.

img_4709
Näkymä Fløyalta, tuo saari on Tromsø.
IMG_6429 (2)
Käytiin entisen työkaverin kanssa Fløyalla ja Fjellheisenillä päiväsaikaan.  Fjellheisen on gondolihissi millä pääsee ylös ja alas vuorelle.
img_4903
Maailmanmatkaaja Pablo. Kuva: Ilona Alpola
img_4900
Onneksi mulla on kampaaja varattu suomesta. Kuva: Ilona Alpola
img_4904
Kuva: Ilona Alpola
IMG_6311 (2)
Blåisvannet Lyngenissä.
IMG_6337 (2)
Matkalla Lyngenistä takaisin Tromssaan.
IMG_6342 (2)
Jossakin tien pällä.
img_4828
Kissa joka rakastaa vettä.
img_4841
Auringonlasku Sommarøyllä.
IMG_6437 (2)
Sommarøy.

Kotona aion tehdä hyvää ruokaa, viettää aikaa Santun kanssa, makoilla poreammeessa takapihalla, viettää aikaa kisujen kanssa, nähdä kavereita ja perhettä. Suomessa käyn ottamassa uuden tatuoinnin ja kampaajalle olen myös varannut ajan koska minulla on noin metrin pituinen juurikasvu. Pitää myös käydä ostamassa talvitakki, olen kuullut että talvesta tulee pirun kylmä ainakin Suomessa.

Can´t wait to be home! ❤

-Sandra

Minkälaista Norjassa on tehdä töitä sairaanhoitajana ja miten se eroaa Suomessa työskentelystä? Part 1

Minkälaista Norjassa on tehdä töitä sairaanhoitajana ja miten se eroaa Suomessa työskentelystä? Part 1

Ensinnäkin täällä otetaan uudet sijaiset avosylin vastaan, kiitellään siitä että tullaan tänne töihin ja ollaan tosi positiivisin mielin vaikka sijaisia onkin välillä paljon. Olen tehnyt nyt töitä kahdella eri paikkakunnalla Norjassa, kolmella eri osastolla. Minkään osaston erikoisalasta minulla ei ole ollut ennestään kokemusta. Kukaan ei oleta minun osaavan kaikkea ja lähes kaikki ohjaavat ja auttavat mielellään. Täällä ei tule sellaista fiilistä että olen uutena sijaisena taakka vaikka minulla paljon opittavaa onkin. Muistan että Suomessa tuli usein päiviteltyä sitä että ”taas uusi sijainen, osaakohan se mitään?”. Kaikki sijaiset eivät välttämättä aina ole ”hyviä” tai ”sopivia” mutta Suomessa olisi kyllä opittava ottamaan uudet työntekijät paremmin vastaan.

Tahti Norjassa on ainakin erikoissairaanhoidossa hitaampi kun mihin olen tottunut Suomessa ja hoitajia on enemmän potilaisiin nähden kuin Suomessa. Kyllä täälläkin on kiireisiä vuoroja mutta minusta tuntuu että osa kiireestä johtuu siitä että kaikki on niin epäorganisoitua. Suomessa asiat suunnitellaan paremmin ja asioita kehitetään kokoajan, siinä asiassa täällä ollaan perässä.

Nykyisellä osastolla missä olen töissä en hoida ainostaan vuodeosaston potilaita vaan minulla on myös osittain vastuu päiväkirurgisista potilaista ja potilaista jotka ovat potilashotellissa. Potilashotellissa voi olla potilaita jotka tarvitsevat suonensisäistä antibioottia, potilaita jotka ovat leikattu pari päivää sitten mutta asuvat niin kaukana että jäävät pariksi päiväksi sairaalan lähelle varmuuden vuoksi ja voivat hakea esim. kipulääkkeitä osastolta tai tarvittaessa nähdä vielä lääkäriä ennen kotiutumista. Päiväkirurgiset potilaat yöpyvät myös useasti potilashotellissa tai osastolla jos tarvitsevat seurantaa yön yli. Potilashotellissa voi myös olla potilaita jotka ovat tulossa leikkaukseen, heille ilmoitetaan ajankohta koska he voivat saapua osastolle ja heidät valmistellaan leikkausta varten yms. Hoitajat tekevät täällä myös paljon sellaista mitä me hoitajat emme Suomessa tee, täällä esimerkiksi pestään sängyt ja vaihdetaan petivaatteet kun potilaat lähtevät. Siistijöitä täällä näkee harvoin ja he karkeasti sanottuna pesevät lattiat. Ruoan ”jako” on myös hoitajien ja osittain potilaiden omalla vastuulla.

Lääkärit ovat täällä paljon enemmän läsnä ja ovat enemmän osastolla kun mihin olen tottunut. Täällä ei myöskään vallitse samanlainen hierarkia sairaalan sisällä kuin Suomessa ja sen huomaa fiiliksestä täällä, yhteistyö pelittää täällä paremmin kuin Suomessa yleisesti.

Nämä ovat tietysti minun kokemuksiani ja joku muu voi kokea asiat eri tavalla.

-Sandra

Kissan kanssa matkustaminen lentokoneella

Kissan kanssa matkustaminen lentokoneella

Ei ole helpoimmasta päästä ensikertalaiselle, tai itse matkustaminen on melko helppoa kissasta tietysti riippuen mutta kaikki valmistelut ja asioiden selvittäminen vei kyllä aikaa ja koetteli hermoja.

Pablo ei voinut lentää samaan aikaan minun kanssani Norjaan koska Pablo oli vasta saanut raivotautirokotuksen (rabies) ja rokotuksen varoaika on 21 päivää. Joten aloin selvittämään Pablon matkustusvaihtoehtoja. Rahtifirman kautta joka olisi hoitanut vientiselvitykset yms. Osloon olisi maksanut 690€, minun olisi sen lisäksi pitänyt lentää Tromssasta Osloon ja takaisin Tromssaan kissan kanssa. Jos olisin itse hoitanut koko rahdin niin hinta olisi ollut pari sataa vähemmän. Pabloa olisi käsitelty kaupallisena rahtina koska Pablo lensi viikkoa myöhemmin kuin minä, aikaraja ei-kaupalliselle rahdille on 5 päivää ennen ja jälkeen omistajan lennon. Jos Pablo olisi lentänyt rahtina Osloon olisi hirveä paperisota ollut edessä ja jonkun olisi pitänyt käyttää Pabloa Suomessa eläinlääkärissä  48 tunnin sisällä ennen Pablon lentoa ja saada todistus eläinlääkäriltä että kissa on matkustuskunnossa. Olisi pitänyt ilmoittaa Pablon tulosta Mattilsynetille (Norjan evira) ja olisi tarvittu kaikenlaisia lippusia ja lappuja todistamaan että kissa tulee Norjaan omistajansa luokse eikä myynti tarkoituksessa. Mielestäni kaupallinen rahti oli kovin hankalan kuuloinen vaihtoehto. Toinen vaihtoehto oli että joku kaverini olisi tullut käymään täällä Tromssassa ja tuonut Pablon samalla mutta ajankohta oli huono ja kaikilla oli töitä.

Asioita selviteltyä minulle valkeni että helpointa on itse lentää Suomeen hakemaan Pablo ja lentää yhdessä takaisin Norjaan. Tämäkään ei ollut niin yksinkertaista. Eri lentoyhtiöillä on eri käytännöt, esim. Norwegianilla eläimet saavat lentää matkustamossa vain maiden sisäisillä lennoilla ja maiden välisillä lennoilla ruumassa. SASilla taas eläimet ovat tervetulleita matkustamoon maiden sisäisillä ja välisillä lennoilla. Eläimen ja kantokopan yhteispaino on melko lailla kaikissa lentoyhtiöissä 8 kg ja kantokopan suurin sallittu koko on 40x25x23. Jos kantokoppa on suurempi mutta joustavaa materiaalia ja mahtuu hyvin istuimen alle se luultavasti sallitaan lennolle. Minua jännitti tuo kantokopan koko, ihan turhaan. Pablon kantokoppaa ei mitattu mutta punnittiin kissan kanssa kyllä, yhteispaino taisi olla himpun verran yli 7kg.

Tarvittavat asiakirjat ja vaaditut rokotukset kannattaa selvittää maasta mihin on menossa.

EU:ssa lemmikkien tulee olla tunnistusmerkattuja joko mikrosirulla tai tatuoinnilla (tatuointi tehty ennen 3.7.2011). Lisäksi lemmikillä tulee olla todistus (lemmikkieläinpassi), josta selviää eläimen rokotukset raivotautia vastaan sekä muut terveystiedot. https://www.finnair.com/fi/fi/information-services/baggage/pets/flying-with-pet

Lentoja varatessa lentoyhtiöllä on myös eroavaisuuksia miten varata eläin lennolle. SAS:illa pystyi varaamaan ainoastaan puhelimitse ja Norwegianilla varauksen voi tehdä netissä. Matka kannattaa varata ajoissa sillä eläimiä otetaan yleensä max. 2/lento.

Lähtöselvitys piti tehdä lentokentällä jossa kantokoppa punnittiin ja katsottiin että meillä on tarvittavat asiakirjat mukana. Turvatarkastus oli mielenkiintoinen, Pablo piti ottaa kantokopasta ulos enkä saanut jättää valjaita Pablon päälle. No onneksi asiat sujuivat nopeasti ja turvatarkastuksen työntekijät olivat avuliaita. Kun saavuimme Helsingistä Osloon emme voineet mennä suoraan jatkolennolle vaan meidän piti mennä tullin kautta turvatarkastukseen ja takaisin lähteviin lentoihin. Tullissa työntekijä luki mikrosirun kantokopan läpi, tarkisti Pablon passin ja kysyi matkan tarkoitusta ja että onko Pablo palaamassa Suomeen. Minulla oli jopa matkavahvistus Pablon ja minun lennosta takaisin Suomeen mukana varmuuden vuoksi.

Lennot itsessään sujuivat todella hyvin. Pablo lensi ensimmäistä kertaa ja oli todella rauhallinen. Ensimmäisen lennon aikana Pablo maukui ehkä 20-30 minuuttia vaimeasti (Pablosta lähtee normaalisti aika kova ääni). Toisen lennon Pablo nukkui melkein kokonaan. Lentojen välissä oli noin 2 tuntia, Pablo sai jaloitella wc:ssä ja tarjosin vettä. Odotellessa jatkolentoa Pablo hieman tylsistyi mutta oli tyytyväinen kun löysin ostoskärryn missä työntelin Pabloa kantokopassa pitkin lentokenttää. Olin varannut meille paikan takariviltä molemmilta lennoilta jotta saisimme istua rauhassa ja jotta mahdollinen maukuminen ei häiritsisi muita. En huomannut että ketään olisi häirinnyt että Pablo oli lennolla. Lentoyhtiön (SAS) työntekijät olivat todella mukavia ja kävivät kysymässä useasti että onko kissalla kaikki hyvin. Eräs lentoemäntä halusi lennon lopuksi päästä silittämään Pabloa.

Pablo ei turhista stressaa.
Väsynyt matkustaja.

-Sandra ja Pablo

Tatuoitu hoitaja

Tatuoitu hoitaja

Onko hoitajan ulkonäöllä ja ulkoisella olemuksella vaikutusta hoidon laatuun? Voiko hoitaja olla tatuoitu ja värjätä hiuksensa kaikilla sateenkaaren väreillä? Minä sanon että ei ole ja kyllä voi. Ei hoitajan tarvitse olla persoonaton valkoinen lakana,  puti puhtoinen ”sisar hento valkoinen”. Minusta on kovin vanhanaikaista ajatella että tatuointeja on rikollisilla ja merimiehillä, me elämme vuotta 2017.  Esimerkiksi jenkeissä noin 40 % 26-40-vuotiailla on tatuointi tai tatuointeja. Eihän ulkonäöllä ja osaamisella ole mitään tekemistä toistensa kanssa? Silti mietin välillä että voinko värjätä hiukseni tietyn väriseksi koska olen hoitaja.

Muistaakseni olin 16 vuotta kun otin ensimmäisen tatuointini ja sen jälkeen otin muutaman lisää ennen kuin täytin 18. Ensimmäiset tatuointini eivät ole mitään taideteoksia ja aikalailla hetken mielijohteesta otettuja, mutta mitään en kadu. Ensimmäisen ison tatuoinnin otin 23-vuotiaana ja sitä jatkoin nyt tänä keväänä. Minulla on vasen olkapää ja käsivarsi tatuoitu, hiha ei ole vielä valmis vaan se jatkuu vielä. Hiha on ainoa mikä töissä näkyy, muut tatuoinnit ovat työvaatteiden alla piilossa. Hiukseni ovat tällä hetkellä oranssit, pari kuukautta sitten minulla oli vielä luonnollinen oma hiusvärini. Minulla on ollut esim. vaaleanpunaiset, lilat ja paloauton punaiset hiukset, välillä toinen sivu millikoneella ajettu siiliksi. Silti kukaan potilas ei ole koskaan kyseenalaistanut osaamistani ulkonäön perusteella. Eivät ainakaan ole sitä minulle sanoneet. Joku yksittäinen kollega ja vanhempi lääkäri on joskus kommentoinut tatuointejani ja yrittänyt moralisoida tai heittää vitsiä niistä tyyliin ”hyvä että pidät vilutakkia ettei potilaat pelästy”. Olen tälläisissä tilanteissa (joita on todella harvoin) kohauttanut olkapäitä, hymyillyt ja vastannut ystävällisesti jotakin tyyliin ”tervetuloa vuoteen 2017”. Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta mitä joku muu minun tatuoinneista ajattelee, olen ottanut ne itselleni. Hygienia syistä poistin huulikoruni opiskeluaikoina kun menin leikkaussaliin harjoitteluun, olin myös ”kasvanut ulos” siitä vaiheesta. Nykyään en ottaisi lävistyksiä kasvoihin. Mielestäni niin kauan kun olet pukeutunut asiallisesti töihin eli puhtaat työvaatteet, hiukset kiinni, ei koruja tai kynsilakkaa niin kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanottavaa. Mutta silti se ei tunnu reilulta että sinun ulkonäköäsi kummastellaan tai lähinnä että osaamistasi epäillään ulkonäön takia. Vai epäilläänkö sitä edes? Ehkä luomme itse paineet ja oletuksen omaan päähän siitä miltä ”kuuluu” näyttää?

Terveisin tatuoitu hoitaja