Miksi opiskelin sairaanhoitajaksi?

Miksi opiskelin sairaanhoitajaksi?

Usein kuulee että ”meillä on suvussa paljon sairaanhoitajia, äitini ja isoäitini ovat molemmat sairaanhoitajia joten minäkin halusin hoitajaksi”. No minun kohdalla ei ole näin, ajauduin periaatteessa vahingossa hoitoalalle. Olin teininä vanhainkodissa kesätöissä pari kesää laitoshuoltajana ja sitten tuttu osastonhoitaja pyysi minua osastolle lähihoitajan kesäsijaiseksi. He halusivat tutun ihmisen joka myös tunsi talon mielummin kuin täysin tuntemattoman. Noin vuoden taisin tehdä hommia niin ettei minulla ollut minkäänlaista kokemusta tai koulutusta. Se oli melko normaalia 10 vuotta sitten.

Menin yläasteen jälkeen amikseen rakennuspuolelle, minusta piti tulla talonrakentaja. Lopetin koulun parin kuukauden jälkeen koska opettajallani ja minulla ei kemiat toimineet eikä minua kiinnostanut olla koulussa, pääsinkin heti vanhainkotiin töihin koulun kesken jätettyäni. Seuraavana keväänä oli yhteishaku ja äitini patisti hakemaan kouluun ja ehdotti lähihoitaja koulutusta. Itse en ollut edes ajatellut asiaa mutta kun rupesin miettimään asiaa niin se vaikutti oikealta päätökseltä joten hain kouluun. Aloitin lähihoitajan opinnot elokuussa 2008 ja valmistuin 1.6 2011. Kun aloin opiskella lähihoitajaksi tajusin että tämä on ”mun juttu” , tätä minun kuuluu tehdä ja tässä olen hyvä, tiesin myös melkein heti että haluan jatkaa opiskelua sairaanhoitajaksi. Tein töitä vuoden valmistuttuani lähihoitajaksi ja hain sitten Arcadaan, pääsin sisään ja 2015 joulukuussa valmistuin sairaanhoitajaksi. Opiskelin sairaanhoitajaksi koska halusin oppia/tietää enemmän ja saada konkreettisesti myös tehdä enemmän. Onneksi jaksoin opiskella koska tää on mun juttu ❤️

-Sandra

Norjassa vs Suomessa työnteko part 2

Norjassa vs Suomessa työnteko part 2

Tulin takaisin Tromssaan viime viikolla, täällä on jo talvi. Maassa on vähän lunta ja vuoret tai ainakin vuoren huiput ovat valkoiset lumesta. Pakkasta on ollut ehkä pari astetta mutta päivisin mennään plussan puolella. Välillä on satanut vettä ja täällä on todella liukasta, kirosin noita rumia nastakenkiä mitä täällä kaupat on pullollaan mutta ne olisi oikeastaan aika hyvät tällä hetkellä.

Saa nähdä että vaikuttaako nämä kelit meidän osastolla potilasmäärään, uskoisin että jollakin trauma/ortopedian osastolla voisi olla tunkua tällä hetkellä.

IMG_6774 (3)
Pikkuinen Tromsø.
IMG_6733 (2)
Fjellheisen.

Ajattelin kirjoittaa taas hieman eroavaisuuksista Suomeen mitä olen täällä Tromssassa työskennellessä huomannut. En sanoisi että kumpikaan maa on toistaan parempi mutta molemmilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa sairaanhoidossa. Sijainti ja etäisyydet vaikuttavat paljon täällä Norjassa.

Norjassa käytetään paljon helikoptereita potilaskuljetuksiin vaikean maaston ja etäisyyksien takia. Tromssassa potilaita lähetetään kotiin ja jatkohoitoon taksilla, lentokoneella, ambulanssilla ja helsebussilla (bussi jossa on sairaanhoitaja mukana) bussi ajaa vain tietyn reitin joten se ei sovellu kaikille. En ole tainnut lähettää ketään jatkohoitoon ambulanssilla mutta ambulanssilennolla kyllä. Olen Suomessa tottunut siihen että suurin osa potilaista jotka tarvitsevat kyydin pois sairaalasta käyttävät taksia ja jos he siirtyvät jatkohoitoon niin he siirtyvät ambulanssilla. Tänne yliopistolliseen tulee potilaita muista kaupungeista ja moni potilaista asuu niin kaukana että tarvitsevat lennon kotiin. Helikoptereita täällä pörrää jatkuvasti.

Olen Suomessa tottunut siihen että kaikki perustuu tutkittuun tietoon mutta täällä tuntuu että moni asia tehdään tietyllä tavalla siksi että täällä on aina tehty näin. Osastoilla ei esim. ole haavanhoitajia tai muita erityisosaajia mikä tuntuu erikoiselta. Haavanhoitotuotteitakaan ei hirveästi löydy vaikka kirurgisella osastolla ollaankin. Kävin kerran lainaamassa haavasidoksia viereiseltä osastolla joka on gastrokirurginen osasto eikä sieläkään hirveän suuri valikoima tuotteita ollut. Haavan hoidossa en ole kuullut kenenkään ohjaavan potilaita enkä ole nähnyt minkäänlaisia kirjallisia haavan hoito-ohjeita osastolla. En tiedä onko täällä sääntöjä/ohjeita koska leikkaushaavaa saa tai pitää suihkutella yms. Ainakin sama linjaus kuin Suomessa että ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä ei saisi vaihtaa haavasidosta muuten kuin steriilisti.

Täällä käytetään esim. katetroidessa sellaista kankaista takkia/kaapua jonka nimi on stellefrakk. Sen tarkoitus on suojata hoitajan työvaatteita bakteereilta, eritteiltä yms. En oikein tiedä käytetäänkö sitä muuten mutta katetroidessa olen nähnyt ihmisten käyttävän sitä. Sitä kuuluisi kuulemma käyttää kun vaihdetaan vaippa, käännetään potilasta tai tehdään vuodepesut. Välillä olen nähnyt että niitä roikkuu potilashuoneen naulakoissa (hirveän hygienistä). Eristyshuoneissa on käytössä kertakäyttöiset samanlaiset takit kuin Suomessakin.

Lääkehoito eroaa hieman myös Suomesta sillä esim. lääkkeet ovat lääkehuoneessa atc-koodin mukaan eikä aakkosjärjestyksessä hyllyssä. Täällä puhutaan myös a-ja b-preparateista, a:han kuuluu esim. morfiini ja oxycodoni, b:hen tramal, diapam, imovane, panacod yms. Molemmat kirjataan ns. huumekorttiin, kahden sairaanhoitajan pitää allekirjoittaa a-prep ja b-prep tarvitsee yhden sairaanhoitajan allekirjoituksen. Kaikki suonensisäiset nesteet ja lääkkeet pitää myös kontrolloida kahdesti (kaksi sairaanhoitajaa) ja allekirjoittaa lääkekurvaan. Tähän menee välillä hirveästi aikaa ja on turhauttavaa odottaa allekirjoitusta jos itsellä on kiire. Toisaalta tällä tavalla varmasti tulee vähemmän lääkevirheitä ja jos lääkkeitä katoaa niin se huomataan heti.

Laboratorikokeissa en ole ainakaan vielä huomannut muuta erikoista kuin että hemoglobiini kirjataan eri tavalla, eli jos Suomessa hemoglobiini on vaikka 124 niin norjassa se kirjataan 12.4.

-Sandra

Minkälaista Norjassa on tehdä töitä sairaanhoitajana ja miten se eroaa Suomessa työskentelystä? Part 1

Minkälaista Norjassa on tehdä töitä sairaanhoitajana ja miten se eroaa Suomessa työskentelystä? Part 1

Ensinnäkin täällä otetaan uudet sijaiset avosylin vastaan, kiitellään siitä että tullaan tänne töihin ja ollaan tosi positiivisin mielin vaikka sijaisia onkin välillä paljon. Olen tehnyt nyt töitä kahdella eri paikkakunnalla Norjassa, kolmella eri osastolla. Minkään osaston erikoisalasta minulla ei ole ollut ennestään kokemusta. Kukaan ei oleta minun osaavan kaikkea ja lähes kaikki ohjaavat ja auttavat mielellään. Täällä ei tule sellaista fiilistä että olen uutena sijaisena taakka vaikka minulla paljon opittavaa onkin. Muistan että Suomessa tuli usein päiviteltyä sitä että ”taas uusi sijainen, osaakohan se mitään?”. Kaikki sijaiset eivät välttämättä aina ole ”hyviä” tai ”sopivia” mutta Suomessa olisi kyllä opittava ottamaan uudet työntekijät paremmin vastaan.

Tahti Norjassa on ainakin erikoissairaanhoidossa hitaampi kun mihin olen tottunut Suomessa ja hoitajia on enemmän potilaisiin nähden kuin Suomessa. Kyllä täälläkin on kiireisiä vuoroja mutta minusta tuntuu että osa kiireestä johtuu siitä että kaikki on niin epäorganisoitua. Suomessa asiat suunnitellaan paremmin ja asioita kehitetään kokoajan, siinä asiassa täällä ollaan perässä.

Nykyisellä osastolla missä olen töissä en hoida ainostaan vuodeosaston potilaita vaan minulla on myös osittain vastuu päiväkirurgisista potilaista ja potilaista jotka ovat potilashotellissa. Potilashotellissa voi olla potilaita jotka tarvitsevat suonensisäistä antibioottia, potilaita jotka ovat leikattu pari päivää sitten mutta asuvat niin kaukana että jäävät pariksi päiväksi sairaalan lähelle varmuuden vuoksi ja voivat hakea esim. kipulääkkeitä osastolta tai tarvittaessa nähdä vielä lääkäriä ennen kotiutumista. Päiväkirurgiset potilaat yöpyvät myös useasti potilashotellissa tai osastolla jos tarvitsevat seurantaa yön yli. Potilashotellissa voi myös olla potilaita jotka ovat tulossa leikkaukseen, heille ilmoitetaan ajankohta koska he voivat saapua osastolle ja heidät valmistellaan leikkausta varten yms. Hoitajat tekevät täällä myös paljon sellaista mitä me hoitajat emme Suomessa tee, täällä esimerkiksi pestään sängyt ja vaihdetaan petivaatteet kun potilaat lähtevät. Siistijöitä täällä näkee harvoin ja he karkeasti sanottuna pesevät lattiat. Ruoan ”jako” on myös hoitajien ja osittain potilaiden omalla vastuulla.

Lääkärit ovat täällä paljon enemmän läsnä ja ovat enemmän osastolla kun mihin olen tottunut. Täällä ei myöskään vallitse samanlainen hierarkia sairaalan sisällä kuin Suomessa ja sen huomaa fiiliksestä täällä, yhteistyö pelittää täällä paremmin kuin Suomessa yleisesti.

Nämä ovat tietysti minun kokemuksiani ja joku muu voi kokea asiat eri tavalla.

-Sandra

Sairaanhoitajaksi Mo i Ranaan

Sairaanhoitajaksi Mo i Ranaan

Saavuin sunnuntaina noin kello 13.30 Mo i Ranaan. Lensin Helsingistä Köpenhaminan kautta Osloon ja sieltä Rossvollin lentokentälle. Mo i Rana sijaitsee Norjan Nordlandin läänissä ja täällä asuu noin 18 000 ihmistä. Tulin lentokentältä bussilla sairaalalle mistä sain avaimet asuntooni. Onneksi samalla bussilla tuli toinen hoitaja joka tiesi missä asunto on koska kukaan ei tajunnut neuvoa minua, lätkäisivät vain avaimet käteen. Ilahduin kun saavuin asuntoon, se oli nimittäin yksiö eikä soluasunto.

Tulin tänne siis töihin sairaanhoitajaksi. Sain kolmen viikon sijaisuuden Helgelandssykehusetista rekryfirman kautta. Firma jonka kautta tulin tänne töihin on nimeltään Dedicare ja he maksavat asumiseni ja lentoni tänne ja kotiin. Dedicaren työntekijä varaa lentoni, hankkii asunnon ja etsii minulle sopivan osaston minne tulla töihin. Toivoin pääseväni Tromssaan, mielelläni kirurgiselle osastolle mutta Tromsassa ei ollut tarvetta juuri sinä ajankohtana kun olin lähdössä Norjaan. Joten tulin Mo i Ranaan, sisätautiosastolle. Sisätaudit eivät ole koskaan olleet minun lempi osa-aluetta mutta ajattelin että kokeillaan sitäkin avoimin mielin.

Osastolla on 24 potilaspaikkaa ja täällä hoidetaan pyelonefriitteja, keuhkotauteja, sydäninfarkteja, anemiaa ja kaikkea siitä väliltä. Ensimmäinen työvuoroni oli maanantaina yöllä enkä ollut saanut muuta infoa kuin että osasto on sisätautiosasto joten lähdin aamulla käymään sairaalassa. Kävelin infoon ja kerroin että tulen tänne töihin ja tarvitsen avaimen/kulkuluvan, infon työntekijä löysi tietoni koneelta ja teki kulkuluvan minulle. Sitten lähdin etsimään pukuhuonetta ja vaatevarastoa. Joku kiltti työntekijä ohjasi minut sisätautiosastolle ja sain mapin missä luki osaston päivän rutiinit yms. Minusta oli huvittavaa ettei kukaan osastolla työvuorossa olleista hoitajista tienneet kuinka monta hoitajaa yövuorossa on kun sitä kysyin. Täällä on hieman erilainen työkulttuuri.

Ensimmäinen (t)yövuoroni alkoi maanantai iltana kello 22.15. Yöhoitajia oli neljä, yksi hoitajista istui koko vuoron levottoman potilaan huoneessa ja oli (fastvakt) potilas tarvitsi valvontaa. Ensimmäinen yö oli aika vauhdikas ja tuntui lähinnä että olin tiellä. Uusi kieli, osasto, uudet laitteet ja toimintatavat mihin tutustua. Onneksi osaston työntekijät olivat todella mukavia ja avuliaita. Toinen yö meni melko hyvin ja aloin jo hahmottamaan kieltä paremmin. Ensimmäinen ja toinen yö olivat sopivan vauhdikkaita mutta en sanoisi että meillä oli kiire. Meitä hoitajia oli toisena yönä viisi, yksi oli taas fastvaktina. Kolmas yö oli todella rauhallinen, potilaita oli naurettavan vähän ja hoitajia viisi. Täällä on aika hyvät oltavat Suomeen verrattuna, Suomessa olen tottunut että hoitajia on keskimäärin yövuorossa yksi per kymmenen potilasta. Täällä hoitajat olivatkin kauhuissaan kun kerroin minkälainen miehitys Suomessa osastoilla on.

-Sandra

Moikka täältä Norjasta!

Moikka täältä Norjasta!

Follow my blog with Bloglovin
Saavuin pari päivää sitten Norjaan töihin ja ajattelin aloittaa blogin kirjoittamisen näin alkuun ainakin sairaanhoitajan töistä Norjassa ja ehkä muutenkin omasta arjesta ja harrastuksista. Yksi syy blogin aloittamiseen on että kaverit ja tutut keitä kiinnostaa miten minulla täällä menee voi helposti seurata blogin kautta elämääni täällä. Toivon tietysti että blogista olisi myös apua muille Norjaan töihin haluaville ja tulenkin seuraavissa postauksissa kertomaan mitä kaikkea tulee ottaa huomioon ja kuinka toimia tänne halutessaan.

Kerronpa vähän itsestäni vielä näin alkuun. Olen 26 vuotias ja kotoisin Porvoosta, missä asun avopuolisoni ja kolmen kissan kanssa. Minusta piti tulla talonrakentaja mutta vuonna 2011 valmistuin lähihoitajaksi ja 2015 joulukuussa valmistuin sairaanhoitajaksi. Olen opiskeluaikana ja valmistumisen jälkeen tehnyt töitä kirurgian vuodeosastolla. Pidin kovasti työstäni ja työkavereistani mutta nyt oli aika kokeilla jotakin uutta. Päätinpä siis lähteä Norjaan! Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

-Sandra